Kiinteistötahkola osti insinööritoimisto Pohjois-Suomen Talokeskuksen.
Kiinteistötahkola on ostanut insinööritoimisto Pohjois-Suomen Talokeskuksen liiketoiminnan senaikaisemmalta omistajalta Juviset Oy:ltä. Kaupalla Kiinteistötahkola varmistaa asiakastaloyhtiöidensä korjaushankkeiden projektinjohtopalveluiden riittävyyden konsernin kovassa kasvussa. Kauppa myös tukee konsernin teknisen isännöinnin kehittämistä.
Juviset Oy:n omistaja Jukka Vitikka on ollut sijoittajana mukana kehittämässä Pohjois-Suomen talokeskusta nykyiseen vahvaan rooliin Oulun alueella ja luopuu nyt tästä liiketoiminta-alueesta kokonaan. Toimiston koko henkilökunta jatkaa Pohjois-Suomen Talokeskus Oy:n nimellä, mutta nyt Kiinteistötahkolan alaisuudessa ja omistuksessa.
Tällä kaupalla Kiinteistötahkola kasvattaa ja vahvistaa johtavaa asemaa isännöinnissä ja teknisessä isännöinnissä Oulun talousalueella.
– Tehty yrityskauppa tukee Kiinteistötahkola-konsernin kasvua. Kiinteistötahkola pyrkii edelleen kasvamaan, sekä orgaanisesti että yrityskaupoilla, kertoo Kiinteistötahkola-konsernin toimitusjohtaja Seppo Tahkola.
Kiinteistötahkola-konsernissa työskentelee yli 200 isännöintialan ammattilaista kahdeksassa eri toimipisteessä.
Oulun lisäksi konsernilla on toimistot Helsingissä, Vantaalla, Nurmijärvellä, Tampereella, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Kuusamossa. Kiinteistötahkola tarjoaa kaikilla näillä paikkakunnilla sekä isännöintiin, että asuntovuokraukseen liittyviä palveluja.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Seppo Tahkola, Kiinteistötahkola-Konserni
p. 0207 480 224 / 040 5861 581,
sähköposti seppo.tahkola@kiinteistotahkola.fi
Toimitusjohtaja Jukka Vitikka, Juviset Oy
p. 0500 890 360,
sähköposti jukka.vitikka@juvitrade.fi